Muumipeikot      
  



 

Muumipeikot (4-5 vuotiaat)

Muumipeikot 1-ryhmä on veikeä ja vauhdikas ryhmä 4-5 vuotiaita. Ryhmä on tänä vuonna mukavan kokoinen, lapsia kokoontuu yleensä noin 8-10 per kerta, sekä opettaja ja apuopettaja. Lapset ovat innokkaita oppimaan ja tykkäävät jakaa omia kokemuksia Suomi-lomista, viikon askareista sekä ajatuksista. Meidän ryhmässä leikitään paljon, sillä lapsilla on rutkasti energiaa! Ryhmäläiset tykkäävät myös hiljentyä kuuntelemaan tarinoita metsän eläimistä, sekä keskittyvät mielellään askartelemaan ja piirtämään mitä mainioimpia tuotoksia.
Pyrimme puhumaan vain Suomea ryhmän kesken, sekä rohkaisemme lapsia keskustelemaan Suomeksi myös keskenään. Tänä vuonna keskeinen teema on ollut Suomi100, sekä Suomalaiset perinteet ja tavat. Kevät lukukaudella keskitymme Lukutoukka-projektiin. Harjoittelemme myös keskittymään sekä kuuntelemaan muita.

Muumipeikot2-ryhmässä on 4-5-vuotiaita lapsia, ja suomen kieltä sekä suomalaiseen kulttuuriin ja tapoihin liittyviä asioita opetellaan ikäryhmälle sopivin menetelmin eli leikkien, tarinoiden, pelien, lelujen ja musiikin avulla. Pääpaino on suullisen kielitaidon harjoittelemisessa ja sanavaraston kartuttamisessa.
Tänä vuonna Muumipeikot-ryhmässä kertaamme ja numeroita, värejä ja muotoja. Tutustumme myos Suomi-koulujen opetussuunnitelmasuosituksen keskeisiin sisältöihin kuten oma perhe ja koti, liikennevälineet, Suomen kartta ja lippu. Harjoittelemme riiminpareja ja opettelemme viikonpäivät. Pohdimme tunteitamme ja miten pystyisimme ilmaisemaan ne suomeksi.

Tervetuloa leikkisän oppimisen piiriin!

 

>>>  

  © Kingstonin Suomi-koulu 2010 
Rekisteröity hyväntekeväisyysyhdistys (Englanti ja Wales) nro 1076074