Opettaja:
Julia Dettshujeva
|
PIKKU MYYT- ryhmässä (6-7-vuotiaat) käsiteltävät
aiheet liittyvät lapsiin itseensä, lähiympäristöön,
kouluun, ystäviin ja harrastuksiin. Opetuksessa tutustutaan
myös suomalaisiin juhlapyhiin ja vuoden merkkitapahtumiin,
sekä kulloinkin keskeisiin Suomalaisiin julkkis- tai
merkkihenkilöihin.
Lapsia rohkaistaan suomen kielen ilmaisuun ryhmän aktiivisena
jäsenenä. Sanastoa pyritään kartuttamaan
teemoittain ja kielen värikkyyden lisäämiseksi
opettellaan aktiivisesti adjektiiveja. Tarinan kerrontaa harjoitellaan
kuvia apuna käyttäen. Lisäksi oppitunneilla
kehitetään lasten ohjeidenseuraamiskykyä ja
harjoitellaan kysymysten muodostamista ja kysymyksiin vastaamista.
Tavoitteena on pystyä kirjoittamaan sanoja, lauseita
tai lyhyitä tekstejä yksilöllisten taitojen
mukaan. Oppilaat kirjoittavat päiväkirjaa kullakin
koulukerralla annettujen ohjeiden mukaan. Oppitunneilla tehdään
kirjoitusharjoituksia sanelun mukaan. Ääntämistä
vahvistetaan erityisesti kirjainten Ö, Ä, Y, S ja
R osalta. Lukemisharjoituksia jatketaan siirtyen sanoista
lauseisiin ja siitä edelleen konaisiin teksteihin oppilaiden
yskilöllisten taitojen rajoissa. Opetusmateriaalina käytetää
edelleen Pikkumetsän aapista ja siirrytään
tehtäväkirja 1b:hen.
Perustaidoista sanaston osalta käydään läpi:
Numerot 1-100 kertauksena, harjoitellaan edelleen sadat, tuhannet,
kymmenet tuhannet ja sadat tuhannet, sekä miljoona. Viikonpäivät,
vuorokauden ajat, kuukaudet, vuodenajat. Plus, miinus, kertaa,
jakolasku, 2D ja 3D kuvioita, kuuluu joukkoon, järjestysluvut,
määrä, paino, pituus, nopeus. Kellon tasa-
ja puolet tunnit. Vaille ja yli. Komparatiivi - superlatiivi,
vertailua Sijaintisanoja
|